Arkkitehti Lars-Erik Mattilan huomioita kestävästä rakentamisesta

Lars-Erik Mattila on puuseppä ja arkkitehti. Hän opettaa kestävää rakentamista Aalto-yliopistossa ja on mukana Arkkitehtitoimisto Livady Oy:ssä, joka on juuri palkittu vuoden 2016 arkkitehtuurin valtionpalkinnolla. Mattilan diplomityö, Tulevaisuuden kerrostalo v. 2014 on saanut laajaa huomiota ja oli esillä mm. Pariisin ilmastokonferenssissa. Diplomityössään Mattila kritisoi voimakkaasti nykyistä rakennuslainsäädäntöämme, joka ohjaa rakennustuotantoa lyhytnäköisesti kohti yhä teknisempää ja korjauskelvotonta rakennustapaa. Hän myös ehdottaa vaihtoehtoa, joka perustuu vanhan rakennuskantamme tarjoaman kokemusperäisen tiedon hyödyntämiseen.

Artikkeli perustuu Lars-Erik Mattilan 23.11.2016 Ähtärin Tuomarniemellä pitämään esitykseen. Esityksensä alkuun Mattila nimeää ongelman: "Nykyrakentaminen ei ole kestävän kehityksen mukaista".

Kun ongelmat ovat konkreettisia, on niille oltava myös konkreettinen ratkaisu. Kun ongelmia - kuten ilmastonmuutosta, talouskriisejä, rakennusten homevaurioita - lähestytään analyyttisesti, niitä pilkotaan osiin ja yritetään ratkaista yksittäin. Jos sen sijaan ongelmia lähestytään systemaattisesti, voidaan katsoa kauemmaksi ja nähdä kokonaisuus: 

ELINKAARIAJATTELUN LUOMA KEHITYS

Helsingin Energia mittasi toteutuneita kaukolämmön kulutuslukemia per lämmitetty neliömetri vuonna 2010. Mittaustulokset kertoivat, että 1900-luvun alun vanhat kerrostalot - ne jotka ovat tänään Helsingin arvokkaimpia ja halutuimpia taloja - kuluttavat vähemmän energiaa kuin uudemmat, sotien jälkeen aina viime aikoihin saakka rakennetut kerrostalot. Jopa vähemmän, kuin kaikkein uusimmat kerrostalot. Kun tätä tietoa vertaa siihen, millainen tekninen muutos rakentamisessa tapahtui sotien jälkeen, huomataan että kulutuslukemien kasvu sijoittuu aikajanalla samoihin kohtiin, missä rakentamisessa käytetyt materiaalit  vaihtuivat:  sotien jälkeen siirryttiin mm. massiiviseen kirjahyllyrunkoon, betonisandwich-runkoon, muoveihin, ontelolaattoihin ja koneelliseen ilmastointiin. Rakennuksista tuli kulutushyödykkeitä. Niiden ei enää ollut tarkoituskaan kestää isältä pojalle: syntyi elinkaariajattelu.

Laskennallinen ja todellinen energiankulutus eivät kohtaa; vanhan rakennuksen U-arvo voi olla laskennallisesti ihan surkea - mutta totuus onkin käytännössä aivan toinen.

Kun rakennuksen elinkaari päättyy, ihminen menettää omaisuutensa. Usein hän on samalla menettänyt myös terveytensä. Meillä on valtava määrä ihmisiä, jotka ovat nyt saaneet asuntovelkansa maksettua samaan aikaan, kun rakennuksen elinkaari on lopussa. Tämän takia meillä on käsissämme massiivinen kansantaloudellinen ongelma. Ongelmaa pahentaa, että meillä rakennetaan edelleen samoin kuin 1970-luvulla.

Meillä on masentavia lukuja sadoista tuhansista ihmisistä, jotka päivittäin altistuvat sisäilmaongelmille ja homeille. Puolesta miljoonasta miljoonaan ihmistä kärsii enempi tai vähempi turvallisuudelle haitallisista ympäristöistä. Kymmenet tuhannet altistuvat pahasti. Tuhannet menettävät työkykynsä ja joutuvat yhteiskunnan ulkopuolelle. Eduskunnan tarkastusvaliokunta teetti rakennusten kosteus- ja homeongelmia koskevan tutkimuksen v. 2012. Raportissa todetaan, että "Elinkaaren loppuminen näyttää johtavan vääjäämättä sisäilmaongelmiin, joissa kosteus ja homevauriot ovat merkittävimpiä osatekijöitä". Mistä elinkaaret ovat peräisin - siihen ei tartuta.

Rooman Pantheon on kohta 1900 vuotta vanha. Se on rakennettu betonista ilman raudoituksia. Betonirakentamisen kestävyys heikkeni, kun siihen alettiin liittää raudoituksia. Raudoitus on betonirakentamisessa sekä vahvuus että sen heikoin lenkki. Puurakentamisessa raudoituksen virkaa hoitaa liima. Myös siinä liima on paitsi puurakenteen vahvuus, myös sen heikoin lenkki: kun liima pettää, menee puultakin maine.

Idea kuivaketjusta (www.kuivaketju10.fi) on otettu elintarvikepuolen kylmäketjusta ja lanseerattu rakennuspuolelle. Ajatus on sinänsä hyvä - mutta se, että rakennus on kuiva, ei merkitse suoraan sitä, että rakennus olisi myös terve. Energiatehokkuuskaan ei ole suoraan sama asia kuin terveellisyys. Se tarkoittaa vasta energiatehokkuutta, joka on osa kokonaisuutta -  ei johtotähti.

Rakentamisen energiatehokkuus perustuu nyt hetkelliselle laskennalle. Määräysten valmistelijoiden kiinnostuksen kohteena on tällä hetkellä ainoastaan hetkellinen energiankulutus - ei rakennuksen elinkaari tai pitkän aikavälin energiankulutus ja siitä koituvat kasvihuonekaasupäästöt. Nykyisten lakien mukaan passiivitalo saa sen vuoksi ekotalostatuksen. Entä jos tarkastellaankin asioita hetken sijaan 50 vuoden ajalla? Silloin nähdään, että passiivitalojen rakentamisvaiheesta aiheutuu niin paljon energiankulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä, että vie vuosikymmeniä, ennen kuin voidaan puhua minkäänlaisesta säästöstä. Mikä pahinta, sen elinkaari on, kuten miltei kaikella nykyrakentamisella, EN-standardiin tukeutuen vain 50 vuotta, minkä jälkeen tulee tarve rakentaa uudelleen. Parissa sadassa vuodessa energiansäästö ja päästöjen vähentäminen ovat kääntyneet tavoitteisiin nähden päälaelleen.

Tällaista rakentamista on vaikea perustella. Paperilla purkuvaiheessa materiaalit muuttuvat kasvihuonekaasuiksi ja menetetyiksi euroiksi. Mutta todellisuus on monipuolisempi. Ympäristöön päätyy joka purkamiskerta haitallisia aineita, joita rakentamiseen on käytetty. Monasti myös rakennus on voinut aiheuttaa terveyshaittoja käyttäjilleen lähentyessään elinkaarensa päätä.  Tätä ei kuitenkaan oteta huomioon laskukaavoissa. Kun sama ongelma on edessä taas 50 vuoden kuluttua, työnnetään ympäristöön jälleen uusia haitallisia aineita. Näin lyhyellä elinkaarella rakentamista ei siis voi perustella päästöjen vähentämisellä. Materiaaleilla on muitakin ominaisuuksia kuin ne, mitkä niille rakennusvaiheessa määritellään. Ne sisältävät vakavia ympäristöongelmia.

KEHITTYNEET RAKENNUSMATERIAALIT?

Mikä on ekologisiksi mainostettujen materiaalien todellinen ekologisuus? Ekologisuus riippuu siitä, millä yksiköllä sitä ilmaistaan. Mitataanko sitä kilowattitunteina per neliö? Mitataanko sitä euroissa? Hiilijalanjälki ja em. yksiköt ovat kuin hintalappu: ne eivät kerro mitään vaikkapa rakennusmateriaalien fyysisistä ominaisuuksista. Energiatehokkuus ei ole sama kuin ekologisuus. Hiilijalanjälki ei ole sama kuin ympäristövaikutukset. Toisin väittäminen on viherpesua.

Rakennusmateriaalien tuoteselosteista on tarkoituksella jätetty pois se, mitä ainesosia ne sisältävät. Niitä ei tarvitse merkitä. Niiden selville saaminen on hyvin vaikeaa. Tällaista tilannetta on mahdoton hallita. On lukemattomia kemiallisia yhdisteitä, joiden yhteisvaikutusta ei tiedä kukaan. CE- ja muut merkinnät ovat yhtä tyhjän kanssa. Rautakaupan suoraan kuluttajalle myymät tuotteet eivät saa sisältää aivan mitä tahansa -  mutta jos ei menekään vähittäistavaraliikkeeseen vaan hankkii materiaalit rakennusliikkeen kautta, silloin myös vaaralliset ainesosat ovat sallittuja karsinogeeneistä lähtien, eikä niistä tarvitse kertoa.  Kukaan ei silti ole ehdottanut aivan ilmeistä lähestymistapaa: niiden määrän karsimista. Jos esimerkiksi polystyreeni, polyuretaani, epoksi, PVC ja muut kemikaaleilla höystetyt materiaalit poistettaisiin ja vain luonnonmukaiset ja pitkältä ajalta tunnetut jätettäisiin jäljelle, tilanne muuttuisi aivan toiseksi.

Esimerkiksi Tukholmaan rakennetaan parhaillaan uutta sairaalaa ja siellä on suunnaton yritys pyrkiä kartoittamaan rakennusmateriaalien ainesosat potilaiden parantumiseen vaikuttavien seikkojen vuoksi. Tämä on kuitenkin vain aineiden kartoitustyötä, ei niiden vähentämistä.

Mitä korjausrakentamisessa tehdään väärin? Eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportin mukaan korjausrakentamisessa käytetään nykyrakentamisen materiaaleja ja rakenteita, vaikka niiden tiedetään aiheuttavan ongelmia. Jos ne kerran aiheuttavat ongelmia korjausrakentamisessa, ovatko ne ongelmattomia uudisrakentamisessa?

Materiaaleista tehdään rakenteita, rakenteet vaikuttavat rakennusten sisäilman laatuun. Mitä vieraampia aineita luonnolliselle ympäristöllemme - syvältä maasta tulevia materiaaleja kuten metallit tai raakaöljy, josta muoveja valmistetaan - ja mitä hienojakoisempina pitoisuuksina ne luonnossa esiintyvät, sitä haitallisempia ne ovat meille ja luonnolliselle ympäristöllemme. Pari sanaa muovista esimerkiksi. Muovia valmistetaan raakaöljystä, josta tiedetään, että sitä ei pitäisi käyttää alkuunkaan. Muovi sitten päätyy valmistuksensa jälkeen joko jätteeksi (esim. mikromuoviksi vesistöön) tai polttouunin kautta kasvihuonekaasuksi. On näin ollen ajanhukkaa puhua muovin hienoista ominaisuuksista, kun se on peräisin lähteestä, jota ei haluta hyödyntää ja se päätyy joko jätteeksi tai kasvihuonekaasuksi, jota kumpaakaan ei haluta.

Lars-Erik Mattilan tulevaisuuden kerrostalossa
on mm. painovoimainen ilmanvaihto.
Kuva Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen sivulta.

KEHITTYNYT ILMANVAIHTO?

Kun lääkäreitä koulutetaan, heitä koulutetaan tulevasta erikoistumisalasta riippumatta tekemään ruumiinavauksia. Rakennusalalla ammattilaiset eivät tee "ruumiinavauksia" rakennuksille, vaikka niiden kautta voisi paremmin ymmärtää, mikä oli "kuolinsyy". Rakennusalalla olisi tervetullutta kokeilla edes hetki miettiä rakennuksia ihmisruumisanalogian kautta. Esimerkkinä energiaremontti: jos paksunnan ihoni vaahtomuovilla moninkertaiseksi ja ryhdyn hengittämään vain hengityslaitteen läpi, se tuskin jää muulta elimistöltäni huomaamatta.

Jokainen julkinen homerakennus on tehty kaikkien määräysten mukaan, hyvää rakennustapaa noudattaen. Niin myös tänään. Ei pidä kuitenkaan tuudittautua pelkästään määräystenmukaisuuteen: pitää tarkastella kriittisesti.

Lainsäätäjät puhuvat ulkoilmasta pienhiukkasia sisältävänä "tappajana", jolta tulisi suojautua - kun taas mikrobiologit suosittelevat tutkimusten myötä tasaamaan huoneilmaa mahdollisimman samanlaiseksi ulkoilman kanssa. Ilmanvaihdon suodatin jo itsessään sisältää aineita, jotka muuttavat homeita myrkyllisiksi. Näin jo pelkkä tuloilman suodatus voi myrkyttää huoneilman.

Aalto-yliopiston kunniatohtori, mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen on lokakuussa 2016 julkaissut raportin nimeltä "Diagnostisia työkaluja rakennusten patologiaan". Tämä on mittava tietopaketti rakennusten ja ihmisten välisestä suhteesta kiinnostuneille. 

KEHITTYNEET RAKENTEET?

Puinen konttikattorakenne tuli Suomeen Ruotsista 1500-luvulla, jossa se oli jo hioutunut valmiiksi. Se oli käytössä muuttumattomana keskiajalta (esim. kirkot) 1920-luvulle (esim. kaupunkikerrostalot) asti.  Tämä rakenne on kehityksen huippua edelleen. Jos yksi osa pettää, toiset ottavat painoa vastaan. Se on kestävä, kun vain vesikatto pidetään kunnossa. Kuitenkin voi olla niin, että vaikka jokin rakenne toimii, se puretaan pois mikäli kukaan ei ymmärrä miten se toimii. Jos siis ei ajateltaisikaan millainen jokin on, vaan miten hyvin se jokin toimii! Jos esimerkiksi painovoimainen ilmanvaihto selitetään toisella tavalla, meillä on käytettävissä ihan mielettömän hyvä systeemi joka kommunikoi ulkoilman kanssa. Siinä ei ole hajoavia osia, se on äänetön ja se säästää tilaa sillä itse huoneet toimivat kanavina ja ilmavirtaukset ovat nopeudeltaan rauhallisia, sitä ei tarvitse uusia joka 20. vuosi,  ja niin edelleen. Painovoimainen ilmanvaihto ei tietenkään ole aina täysin hallittavissa. Hallinnan halu on yksi niistä seikoista, joka ajaa hengityskoneisiin ja kontrolloitavuuteen, vaikka koneellistettu systeemi toimisikin sitten huonosti.

Millaisia vaaroja sisältyy tekniikan integroimiseen? Tekniikka vanhenee nopeasti. Osat eivät välttämättä enää sovellu toisiinsa, kun jokin niistä on uusittava. Jos rakennuksessa kaikki toimii teknisesti, se ei ole toimintavarma. Tekniikka luo uudenlaisia riippuvuussuhteita ja muuttaa ratkaisuja kertakäyttöisiksi.

Vaikka laissa ei lue, että koneellinen ilmanvaihto olisi pakollinen, tällä hetkellä laskennallisten sääntöjen noudattaminen pakottaa siihen. Lähes nollaenergiamääräyksissä painovoimainen ilmanvaihto on nyt kuitenkin tulossa mahdolliseksi. Sen laskennalliseksi arvoksi on määritelty nolla. 

KIERRÄTYS?

"Recycling" merkitsee kierrätystä, jossa esim. lasipullot sulatetaan ja niistä tehdään uusia ilman, että tuotteen laatu heikkenee prosessissa. "Downcycling" merkitsee, että esim. vanhoista autojen turvavöistä valmistetaan käsilaukkujen olkanauhoja, ja näin luodaan turvavyölle vain yksi lisäaskel matkalla kaatopaikalle. Suomessa näille molemmille englanninkielisille sanoille on olemassa vain yksi käännös - meillä kierrätys tarkoittaa näitä molempia. 

EU on asettanut tavoitteeksi rakennusaineiden kierrätysasteen kohottamisen 70 %:iin vuoteen 2020 mennessä. Miten edes se toteutuu? Rakennusjätteiden tonnimäärät ovat tähtitieteellisiä. Jokainen kierrätysjärjestelmä on väliaikainen, eikä mikään niistä ole täydellinen. Vaikka kierrätys toimisi nyt 100%:sesti, se ei toimi siten enää kahdensadan vuoden kuluttua ja päätyy joka tapauksessa lopulta ympäristöön. Vain ongelmallisten materiaalien tuotannon lopettaminen pysäyttää negatiivisen kehityksen.

Entä tehokkuuden parantaminen? Onko rakentamisen ja kierrätyksen ongelmana tehokkuuden puute? Jos bensiinillä kulkeva auto saadaan kulkemaan 50 km lisää yhdellä litralla, se nähdään mielettömänä tehokkuushyppynä. Sellaisena, joka mielellään leimattaisiin ekologiseksi asiaksi. Mutta se ei poista bensalitran poltosta syntyvää ongelmaa. Jos tehokkuus nähdään tällä tavoin, häviää päämäärä näkyvistä.

Passiivitalo on tavoitteiltaan kuin avaruuspuku tai kuin hengityskoneella varustettu rapattu kylmälaukku. Vaikka se on ominaisuuksiltaan ihmeellinen, se kestää vain hetken ennen kuin se joutaa kaatopaikalle ympäristökuormaksi. Entä jos se saataisiin kestämään 100 vuotta tai vaikka 200 vuotta? Sekin on edelleen hirveän lyhyt aika ja turhaa, ellei mietitä rakentamisessa käytettäviä haitallisia materiaaleja.

Energiakin tehdään jostain aineesta tai otetaan talteen jollain aineella. Aurinkoenergia on määräämättömän runsasta ja kestävää - mutta paneeli ei. Se koostuu harvinaisista maametalleista ja muista ongelmallisista aineista. Vaikka energia on ilmaista, sen talteenotto ei ole.    

JATKUVA KASVU VAI KESTÄVÄ KEHITYS? 

Kestävän kehityksen käsite on raiskattu jo monella tapaa, sanoo Mattila ja jatkaa mainiten ottavansa siitä vielä "viimeiset irti" :

Onko kehitystä se, että ilmanvaihtoa voi ohjata kännykällä? Vai se, että otettaisiin käyttöön rakennusosa tai rakenne joka pysyy vakaana 100 vuotta ja on tehty ympäristölle haitattomista aineista? Mitä on kehittynyt verrattuna kehittymättömään? Kukaan ei tietenkään halua olla kehittymätön, kaikki haluavat olla kehittyneitä. Mutta onko kehitys vääjäämätöntä ja lineaarista? Keitä ovat ne, jotka pääsevät määrittelemään, mitä kehitys tarkoittaa? Sanalla "kehitys" on lukuisia piilomerkityksiä, jotka vaikuttavat asenteisiin. 

Kehitysmääritelmä liittyy arvoihin. Rakennusalan ammattilaisten koulutuksessa puhutaan arvoista harvoin, mikä on haitallista. Ei tiedetä, mistä numerot tulevat ja miten arvot niihin vaikuttavat. Lämpöhäviön tasauslaskelmankin luvut ovat peräisin jostain. Jatkossa E-luvutkin tulevat jostain. Niin kauan kuin käytännön ratkaisut johdetaan laskelmista, joiden syntyperästä ja arvopohjasta ei ole tietoa, ollaan vaarallisilla vesillä. Jos sen sijaan päästäisiin rakennusten "ruumiinavauspuolelle" ja selvitettäisiin asioita sieltä käsin, voitaisiin tulla valistuneemmiksi.

"If you can do it forever, it´s sustainable. If you can´t, it isn´t" (Bill Reed).

"Sustainability" ei ole sama kuin kestävä kehitys. Se on sama kuin ylläpidettävyys: 

• Jos ekologisesti kestävän rakentamisen vaatimukset rikotaan, syntyy loputon määrä tiedostettuja ja tuntemattomia haitallisia seurauksia ja ongelmia. 
• Jos ekologisesti kestävän rakentamisen vaatimukset täytetään, korjataan ja ennaltaehkäistään loputon määrä tiedostettuja ja tuntemattomia haitallisia seurauksia ja ongelmia.   

Arkkitehtien koulutukseen kuuluu nykyään lähinnä rakennuksen meikkaamista ja vaatetusta. Kun ne otetaan rakennukselta pois, löytyy sisältä samanlainen runko kuin 1970-luvulla. Nyt ollaan aivan eri tilanteessa kuin 1970-luvulla, mutta loputtomaan kasvuun luotetaan edelleen siitä huolimatta, että maailma on rajallinen. Vaikka lämmitysenergian kuluja on saatu pudotettua, syntynyt säästö syödään samaan tahtiin lisääntyneen sähköenergian kulutuksen kasvulla. 

Unohdetaan siis tunnepitoiset mielikuvailmaisut "vanha", "moderni", "kehittynyt", "kehittymätön", ja unohdetaan aikajana "ennen sotia" sekä "sotien jälkeen". Luovutaan historian painolastista. On aika tarkastella rakennusten tarkoituksenmukaisuutta niiden ikään katsomatta. Ja kriittisesti sitä, mitä tarkoituksia ne palvelevat. Hyväksi osoittautuneeseen satavuotiaaseen rakennustekniikkaan tukeutuminen tänään on tällöin tarkoituksenmukaista. Se EI merkitse paluuta menneeseen, jossa naisilla ei olisi äänioikeutta tai jossa liikuttaisiin hevosilla. Sillä ei ole mitään tekemistä tällaisten mielikuvien kanssa. Erinomaisiksi osoittautuneet massiivirakenteiset kerrostalomme eivät jääneet sotia edeltävään aikaan, vaan ovat kanssamme yhä tänään. Niissä vietetään täysin nykyaikaista elämää, vieläpä kestävämmissä puitteissa kuin tänään työn alla olevissa taloissa. Samanaikaisesti massiivitiilikerrostalojen rakentamista pidetään tänään Suomessa mahdottomana ja sanotaan, että muuraaminen on aivan liian kallista. Kuitenkin esim. Saksassa massiivitiilikerrostalojen teko on arkipäivää - eikä se ole sielläkään hyväntekeväisyyttä, vaan kannattavaa liiketoimintaa. 

"Traditio on tulen ylläpitämistä, ei tuhkien palvomista" (Gustav Mahler 1860-1911)