torstai 24. marraskuuta 2016

Verkoston jäsenten tarinat; Hanna Ranto

VENTELÄ JA SEN EMÄNNÄT

Hanna on Pohjalaistaloverkoston puheenjohtaja, ja hän on mukana verkostossa sekä yrittäjänä - arkkitehdin ja sisustusarkkitehdin ominaisuudessa - että talonomistajajäsenenä. Ventelän talo Jalasjärvellä onkin hieno esimerkki perinteisestä eteläpohjalaisesta rakentamistavasta. Maakirjojen mukaan paikalla on asuttu 1600-luvulta lähtien, mutta nykyisen talon rakennusvuodesta ei ole tarkkaa tietoa. Varhaisimmat vuosiluvut löytyvät piharakennuksesta 1750-luvulta. Perimätiedon mukaan taloa on joskus lyhennetty. Hanna arvelee, että talo on voinut olla alunperin paritupa, josta on myöhemmin purettu toinen tupa pois. "Toisesta päästä on löytynyt vuosiluku 1870-luvulta. Ehkä muutostyöt tehtiin juuri tuolloin".

Hanna alkaa tarinoida talon entisistä asukkaista: "Talo oli ollut tietyllä tavalla pitkään varsinainen naisten talo. 1850-luvulla talossa asui vielä paljon väkeä. 1820-luvulla syntyneellä isännällä oli emäntänsä kanssa seitsemän lasta, ja taloon muutti vielä takaisin hänen siskonsa kymmenen lapsensa kanssa. 1870-luvulla emäntä kuitenkin kuoli, ja lapsetkin olivat jo täysi-ikäisiä. Isäntä meni uusiin naimisiin viisikymppisenä. Talo on varmaan silloin tuntunut aika suurelta, joten perimätieto talon lyhentämisestä siinä vaiheessa kuulostaisi järkevältä. Toisesta avioliitosta syntynyt tytär Alina jäi pitämään taloa vanhempien kuoleman jälkeen. Kun hän jäi leskeksi, oli hänellä kaksi lasta - minun isotätini ja paappani. Alina oli vahva emäntä ja oman aikansa verkostoitumisen esimerkki; kun naapurustosta tuli Ala-Ventelän talo myyntiin, pankinjohtaja vihjaisi siitä ensiksi hänelle. Alina halusi ostaa talon, mutta kysyi kuitenkin mielipidettä pojaltaan eli minun paapaltani. Paappa ei olisi uskaltanut lähteä kauppoja tekemään, mutta Alina teki ne silti".

Kun Alina kuoli, Hannan paappa muutti naapuriin ja rakensi siihen uuden talon. Paapan isosisko Aini jäi Ventelään. Hänen tarinansa on varsin surullinen, sillä hän oli erehtynyt naimisiin huonon miehen kanssa. "Mies ei välittänytkään tuoreesta vaimostaan vaan alkoi heti häiden jälkeen muuttaa yhteistä omaisuutta rahaksi ja käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa. Alkoi pitkä oikeudenkäyntiprosessi, jonka päätteeksi avioliitto lopulta saatiin mitätöityä 1950-luvulla. Oikeuden käyminen ei ollut halpaa.  Aini asui yhtä ainokaista huonetta isossa talossa, joka tällä tavoin oli jo edelliseltä vuosikymmeneltä lähtien ollut enempi tai vähempi tyhjänä."

Hanna oli pieni kuusivuotias tyttö siinä vaiheessa, kun hänen vanhempansa alkoivat etsiä omaa vapaa-ajan paikkaa. Erilaisia kohteita käytiin katsomassa, mutta Ventelään lopulta tultiin. "Se oli vahva identiteettijuttu, joka voitti kaikki muut vaihtoehdot. Aini oli kuollut, piha kasvoi nokkosta ja osa talon ikkunoista oli rikki", kertoo Hanna. "Kesä meni katon pesemiseen ja naulojen sekä tapettien irrotteluun, jossa minäkin touhusin mukana. Korjaaminen kävi kuitenkin etätyönä liian raskaaksi. Niinpä myöhemmin silloin jo eläkkeellä ollut kirvesmies Aatos Välimäki tuli mukaan. Hän osasi tehdä vanhaan malliin - oli välillä vähän itsepäinenkin välillä eikä tehnyt aina niin kuin pyydettiin - mutta osasi, ja oli taitava". Hannan äiti kuoli sitten 1980-luvulla, mutta isä asui  eläkkeellä ollessaan Ventelässä aina maaliskuusta itsenäisyyspäivään joulukuulle saakka. "Pimiästä hän ei tykännyt, joten hän muutti kaupunkiin aina talveksi", Hanna muistelee hymyillen. Hanna muutti sittemmin oman perheensä kanssa Oulusta Jyväskylään edesmenneen isän asuntoon ja asuu siellä edelleen. Ventelä on perheen ahkerassa käytössä ja siitä pidetään hyvää huolta - nykyisen emännän ammatti on sille takuuna!   

PANU KAILAN PIENEEN TYTTÖÖN TEKEMÄ VAIKUTUS JOHTI ARKKITEHDIN URALLE



Hanna oli alle kymmenvuotias kun hän tapasi elämänsä ensimmäisen arkkitehdin. Hän oli nykyinen arkkitehtuurin emeritusprofessori Panu Kaila, joka tuolloin työskenteli Ilmajoen Yli-Lauroselassa. Kaila teki Hannaan suuren vaikutuksen. Kailan kirja Pohjalainen talo ilmestyi ja siinä oli myös Ventelän talon kuva. Hannaa hymyilyttää: "Siinä näkyi miten maalipurkki oli mennyt katolla nurin vellikellon katosta maalattaessa ja läiskä levinnyt pitkin kattoa".

Lukion kolmannen luokan aikana joulun jälkeen Hannan ammatinvalinta alkoi kirkastua. Siihen saakka hän oli uskonut opiskelevansa luokanopettajaksi, mutta päätöksen kypsyttyä hakikin opiskelemaan arkkitehtuuria ja pääsi sisään toisella hakukerralla. Oulu oli silloin vaihtoehto numero yksi, koska se oli pinnalla ja näkyi tiedotusvälineissä.  

Valmistuttuaan Hanna teki ensin enimmäkseen julkisia rakennuksia ja kymmenen vuoden ajan liikerakentamista, sitten tuli halu päästä vanhojen talojen pariin. Hän kokee, että "tavallaan juuri Ventelän talo on antanut minulle hienon ammatin. Olen kunnostanut Ventelää ja kiintynyt siihen ja maksan nyt sen tekemää palvelusta takaisin pohjalaistalojen ja muiden vanhojen talojen kautta. Olen palannut takaisin samojen asioiden pariin, mitkä alunperin vaikuttivat ammatinvalintaani. Toki edelleen osaan kaikkea muutakin". Hanna toimii valtakunnallisesti ja on tehnyt erityisesti Keski-Suomessa paljon töitä vanhojen talojen parissa. Kuitenkin juuri pohjalaistalojen parista Hanna toivoo löytyvän nykyistä enemmän töitä. Tällä hetkellä on vireillä yksi moderniin pohjalaistaloon liittyvä hanke - sekä vanhat että uudet kiinnostavat!

ARKKITEHDIN NÄKÖKULMIA AJAN ILMIÖIHIN

Ventelän kauniiksi laitettu porstua.
Arkkitehtina Hannaa harmittaa, että varsinkin asuntotuotanto on etääntynyt melko kauas itse käyttäjästä, joka tulee prosessiin mukaan vasta aivan loppuvaiheessa. Näkövammaisille suunnitellessaan hän huomasi, miten merkittävää on kaikki se, mikä ei näy. Asumisen on tuotava iloa paitsi visuaalisesti, myös arjen sujumisen kannalta. Suunnittelun tehtävänä on helpottaa ihmisten arkea toiminnallisesti. Isojen ja pienten projektien ero on siinä, että pientaloja suunniteltaessa  lopullinen käyttäjä on paljon lähempänä. Hanna pitää kuitenkin myös isoista projekteista ja niiden prosessista. Työn suola onkin juuri siinä, että porukka jonka kanssa työtä tehdään -  käyttäjät ja rakennuttajat - vaihtuvat ja työhön sisältyy aina uusia haasteita ja ratkaistaviksi tarkoitettuja ongelmia. Koko ajan tulee nähneeksi erilaisia työ- ja elämisympäristöjä, joista voi aina oppia uutta! 

Mikä on arkkitehdin työssä hankalaa? Hanna miettii ja vastaa sitten: "Siihen tulee koko ajan lisää hallittavia asioita, mm. jatkuvasti muuttuvat energia-asiat, piirustuskäytännöt ja ohjelmat  - nykyisin ollaan kaukana tussista ja piirustuspöydästä. Määräykset tiukkenevat koko ajan ja tulee uusia tehtäviä, joista osa on hyviä mutta toiset hankalampia. Tällä hetkellä lainsäädännön kehitys aiheuttaa huolta". Tässä välissä tulee pieni hiljaisuus. Sitten Hanna jatkaa: "Kun tietää, mitä on toisaalta hyvä laatu, ja toisaalta mitä nykyiset vaatimukset edellyttävät, pistää ankarasti miettimään onko lopputuloksena terveellinen rakentaminen. Arkkitehti joutuu sovittamaan oman osaamisensa olemassa olevaan lainsäädäntöön, ja tämän vuoksi se huolettaa. Asioita tulisi tutkia enemmän ja koerakentamista tulisi olla pidemmältä ajalta ennen kuin lakeihin tehdään suuria muutoksia – nykyisin energiansäästön nimissä. Kansainväliset ilmastosopimukset velvoittavat ja siitähän tämä johtuu... Mutta jos huoneiden lämpötilaa laskettaisiin yleisesti 1-2 astetta, olisi sillä loppujen lopuksi sama ilmastollinen vaikutus kuin rakennusten eristevahvuuksien lisäämisellä.  Sen sijaan ollaan niin mukavuudenhaluisia, että otetaan mieluummin uusien rakennusmääräysten mukanaan tuomat riskit. Ilmastonmuutos on tärkeä ja vakava asia, mutta kyllä näitä asioita pitäisi osata parantaa jollain muulla tavalla, kuin ihmisten terveyttä riskeeraten!"

"Siirrettävien rakennusten osalta tilanne on pahin. Hirsirakentamisessa yleensä määräykset kiristyvät  edelleen ja se tehdään vaihtoehtona muutenkin vaikeaksi. Kattoon pannaan puoli metriä tavaraa – mutta onko sekään turvallista, kun liikaa eristetään. Entä seinä? Seinän tehtävä on suojata kosteudelta ja tuoda lämpöä. Seinä on ollut meille vuosisatoja turvan symboli. Nyt se onkin riski; siinä on paljon erilaisia materiaaleja ja lukuisia kerroksia, ja koko ajan pelätään mitä sen sisältä löytyy". Hanna hymyilee hieman ilkikurisesti ja lisää: "Lasiseinä näkyy läpi, ja olen alkanut  ymmärtää sen edut. Sen kanssa ei tarvitse miettiä, mitä sen sisältä löytyy, kun se näkyy koko ajan läpi asti". Sitten hän taas vakavoituu: "Seinän koko käsite on muuttunut. Seinään liittyy tänä päivänä paljon erilaisia pelkoja ja laskentakaavioita - mutta liittyykö siihen edelleen mielikuva turvallisuudesta? Vaikka tuossa hiukan heitin lasiseinistä, niin mielestäni seinän pitäisi saada takaisin se arvo, joka sillä on vuosisatoja ollut. Seinä on hieno elementti, johon liittyy erilaisia arvoja, pintoja, värejä – mahdollisuuksia!".

SAVUPIRTTI JA VERSAILLES?

Hanna on tuonut ulkomaisia vieraitaan käymään Ventelässäkin, ja he ovat kovasti ihmetelleet ja olleet kiinnostuneita talosta. Kansainvälistymisestä hänellä on mielessä tutkimukseen liittyviä ajatuksia: "Yleensä vertailu Suomalaisten ja ulkomaisten rakennusperintökohteiden välillä johtaa vertailemaan savupirttiä ja Versaillesia - ja tämä sitten tulkitaan niin, että kaikki elämä täällä on ollut köyhää ja vaatimatonta, kun samaan aikaan Keski-Euroopassa on rakennettu linnoja ja palatseja. Kuva voi hiukan muuttua, kun verrataan keskenään keskieurooppalaista ja suomalaista talonpoikaa, vaikka 1700-luvulla. Eli on selvää, että Keski-Euroopassa aateliset ovat olleet huomattavasti vauraampia kuin suomalaiset aateliset. Mutta elintasoero keskieurooppalaisten ja suomalaisten talonpoikien välillä ei välttämättä ole ollutkaan yhtä silmiinpistävä kuin aatelisilla keskenään. Tämä kielii osaltaan yhteiskuntamme pitkästä tasa-arvoisuuden historiasta. Talonpoikaista rakentamista koskevaa kirjallisuutta eri maista on vaikea löytää, vaikka sitä varmasti on.  Talonpoikaisen rakentamisen tutkimuskaan ei ole maailmallakaan kovin yleistä - mutta sen tiedon jakaminen kiinnostaisi". 

Kerran Japanissa matkaillessaan Hanna kävi Shirakawa-Go -nimisessä pienessä kylässä. Kylän rakennuskanta koostuu olkikattoisista ja jyrkkäharjaisista taloista, jotka nyt ovat UNESCO:n maailmanperintökohteena. Kylä oli autioitumassa, mutta kun se sai kansainvälistä tunnustusta, ihmiset alkoivat muuttaa takaisin. Titteli nosti arvostusta. "Pohjalaistalon kanssa on varsin samanlainen tilanne; kansainvälinen kiinnostus voisi olla meille hyvä asia", toteaa Hanna. "Ammattitaitoa kiinnostuksen herättämiseksi kyllä löytyisi. Agrimatkailu on jossain määrin nouseva trendi maailmalla. Esimerkiksi Italiassa sitä kehitetään, ja voisin kuvitella että talonpoikaisia rakennettuja ympäristöjä löytyisi mukaan verkostoihin, joiden tavoitteena voisi olla tiedon jakaminen ja kohteista kiinnostuneiden matkailijoiden liikkuminen maasta toiseen. Tällaisella toiminnalla voisi olla arvaamattoman myönteisiä vaikutuksia".  
Ventelän kamarin erikoisia seinämaalauksia.

HANNAN ODOTUKSIA TULEVAISUUDELTA

Tulevaisuudelta Hanna odottaa puurakentamisen lisääntymistä, jota hän mielellään on itsekin edistämässä ja tekemässä. "Perinteisesti oppineita ja taitavia kirvesmiehiä minä arvostan. Olen silti alkanut ymmärtää myös puisten tilaelementtien käyttöä, koska ne ovat nykyisten rakennusmääräysten vuoksi mahdollisuus rakentaa kosteudelta turvassa, suojatuissa oloissa, mielellään tutun ja pysyvän työporukan kanssa". Mitä tulee potentiaalisiin yhteistyökuvioihin, niistä Hanna esittää toivomuksensa näin: "Yhteistyö esimerkiksi puusepän kanssa huonekaluihin liittyen olisi mukavaa. Tarvetta olisi myös sellaisille LVI-suunnittelijoille, jotka pystyvät tekemään painovoimaisen ilmanvaihdon edellyttävät laskelmat. Painovoimaista ilmanvaihtoahan ei suinkaan ole kielletty, mutta laskelmat on oltava - ja sellaisten tekijöitä on tavattoman vaikea löytää. Ammattilaiset on koulutettu uskomaan koneisiin ja laitteisiin, eikä vaihtoehtoisiin ratkaisuihin liittyvää osaamista tahdo löytyä. Pohjalaistaloverkostossa sellainen osaaja olisi arvokas ja tarpeellinen lisä, ja verkoston kautta tämän tyyppiselle osaajalle löytyisi myös asiakkaita".   


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Verkoston jäsenten tarinat; Pohjalainen Rakennusperintö ry


SYNTYSANAT MERELLISISSÄ TUNNELMISSA


Oli vuosi 2012 ja Ruotsin Hälsinglandissa jännitettiin, tulisiko sikäläinen talonpoikainen rakennusperintö saamaan UNESCO:n maailmanperintöstatuksen vai ei. Hakemus oli jätetty jo toiseen kertaan. Keväällä oli tavattu hälsingeläisiä Vaasassa ja näytetty heille kuvia eteläpohjalaisista kaksfooninkisista. Kuvat hämmästyttivät ruotsalaisia ja he alkoivat miettiä, että mikäli hälsingeläistalojen status vieläkin jäisi puuttumaan, voisi sitä hakea yhdessä pohjalaistalojen kanssa. Yhtäläisyydet kun ovat alueiden rakennusperinnössä sen verran suuria - ja hakuperusteisiin voisi yhdessä saada lisää painoarvoa.

Hälsingeläistalot saivat maailmanperintöstatuksensa heinäkuussa ja Kitinojan Koto-projekti toteutti  Ruotsiin tutustumismatkan elokuussa. Mukaan lähti kymmenen rakennusperintöaktiivia Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjanmaalta. Matka oli tavattoman antoisa ja paluumatkalla matkaseurueessa käytiin innostunutta keskustelua. Haluttiin tiivistää yhteistyötä rannikon ruotsinkielisten ja sisämaan suomenkielisten pohjalaisalueiden välillä, parantaa tiedonkulkua ja luoda rakenteita, joiden kautta olisi mahdollista kiinnittää suurempaa huomiota pohjalaisen rakennusperinnön arvoihin jotka eivät missään kohtaa häviä hälsingeläisille. Samoin haluttiin lähteä kehittämään suunnitelmallista toimintaa pohjalaisen rakennusperinnön ympärille. Pohjalainen Rakennusperintö ry:n / Österbottens Byggnadsvård rf:n syntysanat taisivat tulla lausutuksi siellä – Uumajan ja Vaasan välisellä meritaipaleella elokuisessa auringonpaisteessa, suolaisten aaltojen päällä. Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella kaksikielisenä toimivan yhdistyksen varsinainen perustamiskokous pidettiin Ilmajoella keväällä 2013.

Pohjalainen Rakennusperintö ry:n syyskokous oli 22.10.2016 Ylihärmässä Keski-Kankaan kylätalolla.
Kuvaan ehdittiin saada osa hallituksen jäsenistä. Vasemmalta: Juha Pouttu Laihialta, Matti Mäkelä Lapualta, Elof Granholm Mustasaaresta, Anni Lehtimäki Ilmajoelta, Outi Orhanen Kurikasta, Riitta Jaakkola Nurmosta, Peter Båsk Mustasaaresta sekä Juha Paalijärvi Ylistarosta.


Haastattelua varten tavoitettiin vuoden 2016 puheenjohtaja Riitta Jaakkola, Juha Pouttu, Matti Mäkelä, Terhi Pirilä-Porvali ja Peter Båsk sekä uudet jäsenet Juha Paalijärvi ja Susann Rabb.

RAKENNUSPERINTÖ OSANA OMAA ELÄMÄÄ JA YMPÄRISTÖÄ


Riitta Jaakkola osuu olemaan tästä joukosta ainoa, joka ei asu pohjalaistalossa. Sen sijaan hänen työnsä liittyy suoraan kulttuuriympäristön arvoihin. ”Laadin mm . kulttuuriympäristöohjelmia ja teen työtäni paitsi Etelä-Pohjanmaalla myös ruotsinkielisellä rannikolla”. 
    
Juha Poutun perhe asuu vanhassa pohjalaistalossa, Laihianjoen kulttuurimaisemassa arvokkaaksi määritellyn viljelymaiseman laidalla. ”Minun kiinnostukseni rakennusperinteeseen ja pohjalaistaloihin konkretisoituu fyysisesti oman vanhan talon ja kaikkien sen pihapiirin rakennusten kunnostamisessa”. Työkseen Juha toimii tehtaanjohtajana Härmässä.  

Matti Mäkelä asuu perinteisessä jokivarren nauhakylässä Lapuan Alapäässä, missä on säilynyt vanhan asutuksen ja tonttien muoto. Vanhat rakennukset ovat kuitenkin vähälukuisia. ”Onneksi jokirannassa olevat kolme naapuriamme ovat vanhoja taloja ja Vaasantien takaa avautuu Härmään asti ulottuva Alajoen viljelymaisema, eli olemme lakeuden laidalla". Matin ja hänen perheensä koti on siirretty vanha pohjalaistalo. "Minua kiinnostaa pohjalaistaloihin liittyvä tieto rakentamisesta ja aluekulttuurista, joita haluan opiskella.” Matti on tohtorikoulutettavana Helsingin Yliopiston Ruralia-instituutissa Seinäjoella ja valmistelee pohjalaistaloihin liittyvää artikkeliväitöskirjaa.

Terhi Pirilä-Porvalin perheen koti on vanhassa pohjalaistalossa Kyrönjoen kulttuurimaisemassa, missä korostuvat jokirantojen peltolakeudet ja pohjalaistalot pihapiireineen. ”Toteutan parhaillaan suurta unelmaani eli teetän entisöintitöitä 1820-luvulta peräisin olevassa sukutalossamme. Se on perinteinen puolitoistafooninkinen pohjalaistalo Ilmajoella. Urakka on todella iso, mutta talossa on menneiden vuosikymmenten henki tallella ja minä uskon ja toivon, että näin se säilyy seuraavillekin sukupolville”. Terhi on ammatiltaan toimittaja, joka tällä hetkellä hoitaa kotona pieniä lapsiaan.

Peter Båsk on omistanut kohta 50 vuotta elämästään rakennusperinnölle ja kulttuurimaisemalle. "Isoisäni oli rakennusmestari ja yrittäjä. Hän sekä kansakoulunopettaja Gunnar Rosenholm, joka perusti Stundarsin museon, opettivat minut kunnioittamaan rakennusperinnön arvoja". Peter valmistui rakennusmestariksi 1971 ja oli paria vuotta myöhemmin perustamassa Stundars ry:tä Sulvalla. Sen toiminnanjohtajana hän oli vuodesta 1984 vuoteen 2006 ja tämän jälkeen intendenttinä eläkkeelle saakka vuoteen 2016. Hänelle on myönnetty seniori-intendentin arvonimi. "Asun Stundarsin asuntoalueella, joka muodostuu perinteisistä pohjalaistaloista. Alue valittiin Suomen parhaaksi asuinalueeksi vuonna 2008 ja se sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaassa kulttuurimaisemassa Söderfjärdenin reunalla".
    
Juha Paalijärvi työskentelee ohjelmistoinsinöörinä ja asuu perheineen Kitinojan perinnekylässä, jonne hän on rakentanut perinteisen pohjalaistalon uudesta hirrestä. ”Toivon, että asuinympäristöni tulevaisuudessa muodostuu uusista ja siirretyistä pohjalaistaloista, sillä perinnekylässä on yhteensä 12 tonttia. Tällä hetkellä siellä on valmistumassa meidän talomme lisäksi toinenkin, joka on siirretty vanha pohjalaistalo. Henkilökohtaisesti olen aina ihaillut komeita ja ryhdikkäitä pohjalaistaloja. Mielelläni näkisin niistä mahdollisimman monen säilyvän paikallaan tai siirrettynä. Perinteinen pohjalainen pihapiiri on säilytettynä ja hoidettuna komea”.

Susann Rabb kertoo syntyneensä ja kasvaneensa - ja asuvansa edelleen - eteläisessä Vassorissa Mustasaaressa. ”Isän sukutalo Västerhankmossa puhutteli minua aina. Siinä talossa ja taloa ympäröivillä pelloilla minä juoksentelin uteliaana pikkulapsena haluten aina olla isän mukana tilan töissä. Talo oli perinteinen, isän suvun vuonna 1876 rakentama paritupa. Unelmoin, että jonain päivänä saisin asua samanlaisessa - ja tänään minä asunkin juuri siinä samassa talossa! Sitä on vain siirretty jonkin matkaa omalle asuinpaikalleni. Talon laittaminen oli iso, mutta antoisa urakka. Prosessin myötä sain paljon samanhenkisiä, vanhoista taloista ja niiden säilyttämisestä ja hoitamisesta kiinnostuneita ystäviä. Sen kautta löysin myös tämän yhdistyksen”. Susann on mukana mm. Mustasaaren rakennuslautakunnassa. 

Dynaamiset Rakenteet ry:n Juho Laaksonen puhui Pohjalainen Rakennusperintö ry:n kokousväelle luonnonmukaisten rakenteiden hengittävistä ominaisuuksista, energiatehokkuudesta ja rakentamisen tulevaisuudesta.
Kuva: Riitta Jaakkola

YHTEISTYÖ VAATII RAJOJEN RIKKOMISTA


Yksi Pohjalainen Rakennusperintö ry:n toiminnan tavoitteista on yhteistyön ja vuorovaikutuksen lisääminen yhdistyksen toimialueella. Kysyin kaikilta, mitkä asiat heidän mielestään ovat tämän toiminnan esteenä ja miten esteitä voisi poistaa?

Toimintaa vaikeuttaviksi asioiksi mainittiin vanhat asenteet, joissa tuijotetaan ihan liikaa kieli- tai maakunta- tai kuntarajoihin. Toisaalta myös toimialueen koko asettaa haasteita - Vanha Vaasan lääni on laaja, emmekä tunne vielä riittävästi toistemme rakennuskulttuuria ja sen eroja. Pohjalaistalokulttuurin maantieteellinen alue on kuitenkin rajoja laajempi. Suurimpana toiminnan ongelmana nähtiin aktiivisten jäsenten vähäisyys sekä pienet taloudelliset voimavarat.

Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että esteet poistuvat kun ne vain halutaan poistaa.  Siihen tarvitaan myönteisyyttä ja avoimuutta, jatkuvaa tiedon lisäämistä ja keskinäistä kommunikointia. Riitta pohtii kielikysymystä: "Rannikolla kieli muodostaa paikoin esteen yhteistyölle. Siellä mm. ohjeita haetaan Ruotsissa julkaistusta korjausrakennuskirjallisuudesta. Tärkeintä olisi kuitenkin yhteinen ja paikallisia erityispiirteitä sisältävä pohjalaistalokulttuuri. Sen vuoksi tiedotustoimintaa on jatkossa aina vaan lisättävä. Niinpä yhdistys panostaa jatkossa yhä enemmän paikallistoimintaan koko alueella sekä toimii johdonmukaisesti kaksikielisenä". Matti puolestaan toteaa, että "Yhdistyksemme on mielestäni onnistunut lisäämään vuorovaikutusta jo huomattavasti. Pitkät etäisyydet ovat tietysti jonkinlainen hidaste, mutta toisaalta kokouksia, retkiä ja kursseja pyritään järjestämään eri puolilla aluetta, jolloin kaikki kiinnostuneet voivat tulla mukaan".

Kokouksen yhteydessä järjestettiin kävelykierros naapuruston vanhan rakennuskannan parissa - tässä
Ala-Talkkarin pihapiiriä! Kuva: Riitta Jaakkola


PAINAVAA PUHETTA POHJALAISTALOKULTTUURIN UHKISTA JA MAHDOLLISUUKSISTA


Terhi: "Uhkia ovat edelleen piittaamattomuus rakennusperinnöstä ja se, että esimerkiksi rahallisen hyödyn perässä jyrätään vanhoja pihapiirejä arvokkailta tonteilta. Virkamiehillä ja kuntien päättäjillä olisi usein mahdollisuuksia puuttua tähän, mutta halua ja selkärankaa tuntuu joskus uupuvan. Eri kunnissa on selvästi erilainen kulttuuri ja erilaiset arvostukset. Mahdollisuutena näen kuitenkin sen, että rakennusten omistajat ja usein nuoret sukupolvet tajuavat rakennusperinnön arvon ja ovat valmiita myös satsaamaan rakennusten kunnostamiseen. Tässä yhdistyksen on tuettava yksityisiä henkilöitä; annettava neuvoja, yhteystietoja ja vertaistukea, jotta kukin tahollaan jaksaa ponnistella isojen kunnostusurakoiden kanssa."

Juha Paalijärvi: "Tällä hetkellä näen mahdollisuudet hyvinä. On hyvä, että perinteisistä pohjalaistaloista keskustellaan julkisuudessa enemmän kuin aiemmin. Edelleen suurimpana kynnyksenä kiinnostuneilla rakentajilla on tiedon hajanaisuus ja vaikea saatavuus. Lisäksi viranomaisten kanssa saattaa tulla hankaluuksia, kun poiketaan valtavirtarakentamisesta. Uudisrakentajana olen kaivannut lisää tietoa mm. materiaalien toimittajista sekä henkilöistä jotka osaavat auttaa energialaskelmien tekemisessä. Yleisesti tarvitaan tietoa myös myynnissä olevista rakennuksista - sekä paikalla kunnostettaviksi tarkoitetuista että purku-uhan alaisista ja mahdollisesti vielä siirtokunnossa olevista".

Peter: "Valtio kannustaa liioiteltuun energiansäästöön, mikä aiheuttaa suurta vahinkoa suomalaiselle kulttuuri- ja rakennusperinnölle. Kielirajat ylittävällä yhteistyöllä sekä pohjalaismaakunnissa että ruotsalaisten kanssa voimme vahvistaa yleistä osaamista sekä ymmärrystä rakennusperinnön arvoista".

Susann: "Lisäämällä osaamista ja tietoa siitä, että vanhoja rakennuksia todella VOI kunnostaa, voidaan vaikuttaa kehitykseen myönteisesti. Moni elää siinä uskossa, että kunnostaminen on käytännössä mahdotonta tai että jos siihen ryhtyy, maksaa se omaisuuksia. Se ei ole totta! Tämän vuoksi aivan liian monia hienoja talonpoikaistaloja puretaan vääristä syistä."
  
Riitta: "Pohjalaistalon ympärille tarvitaan tutkimustoimintaa. Julkaistulle tutkimustiedolle on suuri tarve. Esimerkiksi pohjoismaisessa yhteistyössä se on välttämätöntä. Pohjalaistalo Pohjanlahden molemmin puolin on hyvin samankaltainen - sen totesimme matkallamme Ruotsiin ennen yhdistyksen perustamista. Hälsinglandissa talot ovat osa Unescon maailmanperintöä. Pohjalaistalon on saatava ansaitsemansa huomio ja arvo myös meillä. Asialla on kuitenkin kiire, sillä rakennuksia kunnostetaan kiihtyvällä vauhdilla - eikä aina niiden arvoja kunnioittavalla tavalla. Oikeiden korjausmenetelmien ohjaus ja oikea ajankohta ovat tärkeitä. Keskeiset toimet tapahtuvat kunnissa ja rakennustarkastajilla on suuri merkitys. Valtiovallan ohjaus, mm. energiasäännökset muodostavat uhan. Määräysten tulkinnoissa on alueellisia eroja ja näitä esimerkkejä tulisi pitää esillä. Uhkana näen myös liiallisen siirtoinnostuksen tilanteissa, joissa rakennus ei ole aidosti uhanalainen omalla paikallaan. Täytyy jatkuvasti korostaa, että rakennus on aina osa ympäristöään ja siirron yhteydessä menetetään merkittävä osa sen arvoista. Jos siirrettäväksi päätyy alueensa edustavin ja parhaiten säilynyt kokonaisuus, se ei välttämättä ole aidosti uhattuna, jolloin sen voisi hyvällä omallatunnolla siirtää. Jäljellä on vain pieniä rippeitä vanhaa rakennusperintöä, joten meillä ei ole varaa siirtää muita kuin TODELLA uhanalaisia rakennuksia. Uudisrakentaminen perinteiseen tapaan on hyvä vaihtoehto, joka hyvin toteutettuna luo kulttuurisesti kestävää jatkumoa pohjalaiselle rakennusperinnölle".

Matti: "Meidän on erilaisin tavoin nostettava pohjalaisen rakennuskulttuurin arvostusta omalla alueella. Jos arvostus nousee, se poikii myös tekoja. Toinen asia on lainsäädäntöön vaikuttaminen. Tällä hetkellä kansalaisten terveys, varallisuus ja ympäristö tulevat lainsäädännössä vasta viimeiseksi tai näennäisesti huomioon otetuiksi. Jos ainoastaan lukuisat rakennusteollisuuden edustajat osallistuvat lausunnoillaan lakien valmistelutyöhön, syntyy Suomen yhteiskunnan ja kansalaisten kannalta tuhoisaa rakennuslainsäädäntöä".

Juha Pouttu: "Uhkana pohjalaistaloille ovat esim. perikunnat, jotka eivät halua luopua tyhjinä olevista rakennuksistaan. Suurena uhkana on rakennusmateriaaliteollisuuden lobbaus ministeriöissä sekä EU:n energiatehokkuusvaatimukset. Pohjalainen Rakennusperintö ry voisi jatkaa aiemmin aloitettua lobbausta ministeriössä ja virkamiehille terveellisen rakentamisen ja vanhan rakennuskannan säilyttämisen puolesta. Verkostoituminen muiden Suomessa toimivien rakennusperinneyhdistysten kanssa toisi lisävoimia".   

IHANNEVISIO TULEVAISUUDESTA, JOSSA "KAIKKI SUJUU KUIN STRÖMSÖSSÄ"


Jos tarpeet ja toiveet täyttyisivät, Pohjalainen Rakennusperintö ry saisi pysyvää rahoitusta. Se voisi palkata päätoimisen toiminnanjohtajan ja sillä olisi resursseja vaikuttaa toimialueensa rakennusperinnön säilymiseen sekä pohjalaistalokulttuurin ja verkostomuotoisen toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen huomattavasti nykyistä tehokkaammin. Rakentamisen ja kunnostamisen neuvontaan tulisi kaivattua volyymia, tiedotukseen tulisi tarpeellista jatkuvuutta, kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön riittäisi voimaa ja hanketoiminta olisi keskeinen osa yhdistyksen toimintaa.  Yhdistys olisi yksi valtakunnallisen katto-organisaation alla toimivista alueellisista yhdistyksistä ja sen oman katon alla toimisi useita aktiivisia paikallisjaostoja. Yhdistys nähtäisiin alueellisen asiantuntijuuden ja käytännön kokemuksen kokoavana voimana, jolta päättävät  virkamiehet haluaisivat lausuntoja päätöksenteon tueksi. Toiminta olisi nykyisen kaltaista mm. kursseineen ja retkineen, mutta voimavaroja riittäisi myös esim. rakennusosien välittämiseen ja talkoiden järjestämiseen sekä valtakunnalliseen vaikuttamiseen mm. rakentamisen monimuotoisuuden edistämiseksi.

Tällaisen vision toteutuminen olisi hyvä kansalaislähtöinen askel kohti niitä päämääriä, jotka on kirjattu valtakunnalliseen kulttuuriympäristöstrategiaan sekä Suomen allekirjoittamiin kulttuuriperintöä koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin. 

Ja kun kerran Ylihärmässä oltiin, keskeytyi kokous häjyjen remmastuksella! Talon körttihistorian vuoksi nämä korostivat olevansa Hyviä Häjyjä etteivät tulisi pihalle heitetyiksi, mutta kyllä heistäkin ääntä lähti - komiasti lähtikin!
Kuva: Peter Båsk